maanantai 22. huhtikuuta 2013

Karhu laukkaa ja nokkoset polttaa


 

Kevät puutarhassa

Nyt voi varmaankin sanoa, että kevät on tullut. Pihassamme on edelleen pieniä lumikasoja, varsinkin pohjoisen puolella. Kasvit ovat kuitenkin jo hyvässä alussa. Meillä huhki viikolla kaksi miestä vanhojen puiden ja pensaiden kimpussa. Saivat kerättyä jätelavallisen risuja. Minulle jäi jälkisiivous, eli haravointi. Haravoinkin niin innolla, että kädet tulivat kipeäksi ja nahka lähti peukalotaipeesta. Ehkä pitäisi tehdä useammin ruumillista työtä.


Puutarhalammikko

Puutarhassamme on lammikko, joka on osoittautunut tarpeelliseksi, kauniiksi ja mielenkiintoiseksi. Lammikossa asustaa erilaisia ötököitä ja sammakoita. Siellä kasvaa osmankäämiä ja keltakurjenmiekkaa. Lammikosta on saanut kasteluvettä, joskin sammakonpoikasia on pitänyt varoa vettä ottaessa. Kasvit viihtyvät lammikon vierellä ja linnut käyvät juomassa vettä. Kun meillä oli koira, sekin meni suurelle vesikupille. Kesällä laitan lammikkoon vesisuihkun, joka kierrättää vettä. Määräajoin lammikko on uusittava ja tänä keväänä tuo uusiminen on tehtävä. Lammikon pohjalla on vahva muovi ja kiviä.



 
Kukat aluillaan

Nyt voi alkaa kasvien seuranta. Olen jo kulkenut kameran kanssa pihamaalla. Ensimmäinen sinivuokko löytyi orapihlajapensaan alta. Varsinaiset kukkamaan sinivuokkapehkot eivät vielä kuki. Krookuksetkin ovat vasta aluillaan. Olen kateellisena seurannut facebook-sivuilta ystävieni hienoja krookus- ja jouluruusukuvia. Muilla jo on kukassa ja minulla vasta lehti alussa.




Karhunlaukka

Tänään söin Karhunlaukan lehteä, joka maistuu valosipulille. Karhunlaukkaa kasvaa Ahvenanmaalla luonnon lehdoissa. Luontokasvina se on rauhoitettu. Sipuleita on myytävänä ja olen itsekin ostanut sipulini kaupasta. Olen istuttanut Karhunlaukkaa puutarhassani kahteen eri paikkaan. Toisessa paikassa, joka on tavallinen kukkamaa, se ei oikein viihdy. Toinen paikka, joka on puutarhalammikon vieressä, pensaan alla se viihtyy tosi hyvin. Samassa paikassa on paljon Skilloja, joten keväällä lammikon vierus on ensin sininen ja sitten valkoinen. Karhunlaukka on levinnyt hyvin.

"Karhunlaukka kukkii kesäkuussa valkoisin tähtimäisin kukin, joilla voi koristaa kakun tai salaatin. Lehdet maistuvat miedosti valkosipulille ja sopivat vaikkapa voileivän päälle. Sipulina talvehtivasta kasvista voidaan syödä myös sipulit. Venäjällä Karhunlaukan sipuleista tehdään esimerkiksi keittoja ja piiraiden täytteitä." (Kotiliesi)

"Vaikka karhunlaukan rikkipitoisuus on korkeampi kuin valkosipulin, niin valkuaisyhdisteineen se ei kuitenkaan jätä suuhun epämiellyttävää valkosipulin hajua. Keittiökäyttöön karhunlaukka sopii ennen kukintaansa. Koska karhunlaukka on sukua mm. ruohosipulille, niin sen käyttömahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset."(Kotikokki)


 http://www.yrttitarha.fi/kanta/nokkonen/valokuva.jpg

 (Kuva: Yrttitarha.fi)
Nokkonen

Tunsin eilen pistoksen sydämessäni, kun nyhdin nokkosmättään pois seinän viereltä. Olisi pitänyt antaa kasvaa ja hyödyntää nokkoset. Onneksi puutarhassani vielä löytyy nokkosia. Tuoreina, nuorina ja uusina kasvustoina nokkoset ovat parhaimmillaan. Muistan lapsuudestani, kun meillä vieraana ollut täti vihtoi itseään saunassa nokkosvihdalla. Itse en ole vielä uskaltanut kokeilla nokkosvihtaa, keittoa olen kylläkin tehnyt. Pinaatin maku on minulle mieluisa ja nokkoskeitto maistui melko samanlaiselta.

Olen myös tehnyt nokkosvettä, joka on kuulema hyvä ravinne kasveille. Nokkosvesi myös torjuu tuholaisia. Unohdin nokkosveteni viime kesänä ämpäriin ja muistin sen oitis kun tulin lähelle ämpäriä. Haju oli nimittäin melkoinen. 

"Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna." (Wikipedia)



Lisätietoa:

Luontoportti, karhunlaukka

Karhunlaukka, wikipedia

Luontoportti, nokkonen

Nokkonen, wikipedia

Suomen Vesipuutarhaseura, lammikot ja purot

2 kommenttia:

  1. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää... Keväällä on mielenkiintoista nähdä mitä kukkasipuleita tulikaan maahan pantua syksyllä.
    Kasvuolosuhteista riippuu milloin kevätkukat pääsevät esiin. Varjoisella paikalla kestää paljon kauemmin versojen nousu kun taas aurinkoisella ja suojaisella eteläseinustalla kevätkukat ovat etuajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan salaperäisyys ja yllätyksellisyys kiinnostavat. Uusien kasvien ilmestyminen tuntuu aina voitolta.

      Poista