sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mökkikukat

Kuva: Samettikukkia sateen jälkeen (H. Veripää 22.9.2013).
Tuskailetko mökillä olevien kukkien kanssa? Nyt on kukkasipulien istutuksen aika, niitä voi istuttaa myös mökkipihaan. Sipulikukat ovat helppohoitoisia, joskin myyrät saattavat syödä sipuleita. Käsittääkseni laukat ovat sellaisia, joita myyrät eivät huoli. Olen istuttanut kerrattuja valkoisia narsisseja kotipihaan, mökille en vielä.

Ensi kesää ja kesäkukkia ajatellen kerron joitakin vinkkejä. Kauneinta on ympäröivä luonto ja luonnonkukat. Jos kuitenkin haluat sisustaa mökkiä kesäkukilla, valitse ne paikan ja kestävyyden mukaan.Altakasteluruukut helpottavat kastelua ja ravinnepuikot antavat pidemmälle ajalle ravinteita. Tärkeintä on kastelu.
 



Kuva: Alppiruusu syysloistossaan (H. Veripää 4.9.2013).

Tänä kesänä laitoin vuokramökille päivänkakkaroita, samettikukkia ja pikkupetunioita. Syyskuussa vein myös kanervia koriin ja ruukkuun ulkopöydälle. Kesäkukista epäonnistui osa amppelikukista, koska paikka terassilla oli liian varjoisa. Tämä kesä on ollut lämmin ja aurinkoinen, kesäkukkani kukkivat vieläkin syyskuun lopulla. Olen ostanut kesäkukkani kaupasta huonoina ja kärsivinä. Usein vähän kärsineet kukat kukkivat kauemmin ja paremmin, kun saavat hoitoa.


Kuva: Päivänkakkarat (H. Veripää 21.9.2013).

Kuva: Hopealanka (H. Veripää 20.7.2013).
Kuva: Amppelikukka (H. Veripää 21.8.2013).

Vuokramökille on istutettu monivuotisia kukkia ja kasveja, kuten esimerkiksi villiviinejä, köynnöshortensia, juhannusruusu ja alppiruusu. Juhannusruusu kasvaa pihalla olevassa veneessä. Istutin juhannusruusun seuralaiseksi konnantataria, tuoksukurjenpolvea ja valtikkanauhusta. Valitsin perennat niiden helppohoitoisuuden perusteella. Onneksi perennoja ei tarvitse enää ostaa, niitä löytyy puutarhastani. Syyskuussa leikkelin juhannusruusun pienemmäksi. Ihmettelin, kun monivuotiset perennat olivat kasvaneet veneessä huimasti. Syynä oli vessan vierestä löytämäni multa, jota levittelin kukille. Ilmeisesti multa sisälsi kompostia. Saunan uunista levittelin tuhkaa köynnöskasveille.




Kuva: Kukkapata (H. Veripää 20.7.2013).


Kuva: Kukkavene (H. Veripää 4.9.2013).

Kuva: Kanervakori (H. Veripää 12.9.2013).

Täytyy tunnustaa, että olen sisustanut myös tekokukilla. Ne kun eivät vaadi jatkuvaa läsnäoloa.

 Kuva: Tekokukkakori (H. Veripää 28.7.2013).


Sivuilla olevat kuvat omistaa Heli Veripää, ellei toisin mainita.  

1 kommentti:

  1. Itse huomaan, että vuosi vuoden jälkeen hankin samanlaiset ja jopa samanväriset kesäkukat mökille eri paikkoihin. Juttuhan on siinä, että pitää tietää valo-, kosteus- ja lämpöolosuhteet eri kohteissa myös kesäkukkien osalta. Kesäkukilla on samalla tavalla omat vaatimuksensa näiden asioiden suhteen, aivan kuin perennoillakin. Sitten kun näkee miten mikäkin laji missäkin vihannoi, on helppo jatkaa "samanrotuisilla" kukilla seuraavanakin kesänä. Ei tarvitse enää hirveästi päätään vaivata asialla. Toisaalta, joskus tietenkin voisi keksiä vaihteluakin.

    VastaaPoista