tiistai 21. toukokuuta 2013

Vireää vihreyttä, puuhaa ja tuhohyönteisiä

Alkukesä on työntäyteistä puuhaa puutarhassa, joka kutsuu nauttimaan vihreydestään, kauneudestaan ja tuoksuistaan. Aivan hullaantuu kaiken kauniin keskellä. Onneksi hullaannus saa aikaan sen, että puutarhassa jaksaa tehdä töitäkin.


 Puutarhalammikko (H. Veripää 20.5.2013)

Olen laittanut kiviä lammikon reunoille, kitkenyt vuohenputkea ja voikukkia, levittänyt uutta multaa kukkamaille. Uudelle kukkamaalle siirsin angervoja, runkoruusuja ja sinikuunliljaa. Uudet maat näyttävät aina isoilta ja usein niihin innostuukin istuttamaan liikaa kasveja.


Runkoruusuja (H. Veripää 19.5.2013).

Olen taistellut liljakukkojen ja kotiloetanoiden kanssa. Niitä riittää puutarhassamme. Sateinen kosteus on saanut etanat oikein hullaantumaan. Liljakukoille en ole keksinyt muuta tapaa hävittää kuin rusentaa käsissäni. Liljakukko on kauniin punainen, mutta melkoinen tuholainen. Varjo- ja jaloliljani lehdet ovat jo täynnä reikiä.


Liljakukko (H. Veripää 20.3.2013).


Kasvimaastani piti poistaa talveksi sinne upottamani runkoruusu. Jaloruusut ja yrtitkin talvehtivat maassa. Kun sain talvehtineet kasvit poistettua möyhensin maan ja laitoin lannoitetta. Kasvimaani on pienentynyt vuosi vuodelta. Suurimman osan tilasta valtaa perennat ja kesäkukat. Raparperi, lipstikka ja valkosipulikin kasvavat pienessä maassani. Tänä vuonna istutin persiljaa, tilliä, retiisiä, papua, lehtisalaattia, rucolaa ja pinaattia. Kesäkukkien siemeniä laitoin perennojen kaveriksi. Kun olin saanut siemenet maahan tuli kuin tilauksesta sade. Eipä tarvinnut erikseen kastella kyvöksiäni.


Kasvimaa (H. Veripää 18.5.2013).


Kesäkukkien siemenet (H. Veripää 18.5.2013).

Kasvimaalta poistamani ruusut ja yrtit istutin ruukkuihin. Ostin alennusmyynnistä daalian sipuleita, jotka laitoin myös ruukkuun. Laitan ruukkuun aina ensin pikkukivä, sitten sanomalehteä ja mullan. Lopuksi istutan taimet tai sipulit. Tärkeää on huolehtia kastelusta.


Daaliat (H. Veripää 18.5.2013)

Kävin ihailemassa paikallisella puutarhalla kesäkukkia. Ostin lämpimälle kuistille kelloköynnöksen, muita kesäkukkia en vielä uskaltanut ostaa. Usein ennen juhannusta tulee vielä hallat. Joku sanoi, että 10.6. on kriittinen päivä. Kesäkukkien istutusaikataulua voi seurata kaupungin istutuksista. Kun kaupungin puutarhurit ovat istuttaneet kesäkukat, voi hyvillä mielin istuttaa itsekin. Runkoruusuja sain äitienpäivälahjaksi. Laitoin ne ulos, joten suojata pitää jos hallat yllättävät.





Ruusujuuri, ruusukvitteni, jalokiurunkannus, kerrattu rentukka. (H. Veripää 20.5.2013).

4 kommenttia:

  1. Totta, että tuolla vihreässä vehreydessä ja linnunliverryksessä työskennellessä iskee sellainen hulluus, ettei malttaisi lopettaa tai lähteä sisälle edes syömään välillä. Aina löytyy kohteita, joita voisi "ohimennen" hoitaa. Olkoonkin, että tuo ohimennen homma vaatii pari tuntia. Hiki lentää kovasti ja siksi onkin tärkeää muistaa juoda vettä tai muuta nestettä ettei olo mene ihan heikoksi pihalla rehkiessä. Ihmeen pitkälle sitä aamuteellä, juomavedellä ja muutamalla mariannekarkilla kyllä pihalla huhkiikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, että aika kuluu ihmeen nopeasti puutarhatöissä. Juominen on tärkeää ja se usein valitettavasti unohtuu. Jos syömisestä ja juomisesta ei huolehdi, voi päänsärky yllättää. Aurinkoisella säällä pitäisi suojautua auringonsäteiltä.

      Poista
  2. Minä jo sain päänsäryn, kun en huomannut ulkona laittaa lakkia päähän, vettä kyllä oli
    pakko juoda kun huhkin hiki päässä pojan uusia istutuksia tehdessämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kauniit istutukset olettekin saaneet tehtyä. Havupuut ovat siitä hyviä, että ovat helppohoitoisia sekä kauniita talvellakin.

      Poista