maanantai 3. kesäkuuta 2013

Vierailu Arboretum Mustilassa

Mustilan kahvio (H. Veripää 2.6.2013).


Marjaomenapensas kukassa (H. Veripää 2.6.2013).

Mustila sijaitsee Kouvolan Elimäellä valtatie 6:n varrella. Pyrin käymään alueella vähintään kerran vuodessa. Metsän tunnelma, kasvit ja linnut virkistävät. Erityisesti kesäkuun alussa metsäaluetta kaunistavat monet atsaleat ja alppiruusut. Metsässä on helppo kulkea opastettuja polkuja pitkin. Mustilassa on myös myytävänä alueen puita ja pensaita. Navetan vintiltä löytyy museo ja kierroksen alusta kahvio. Arboretum on perustettu vuonna 1902 ja sen pinta-ala on 120 hehtaaria.

Puiden latvustoa (H. Veripää 2.6.2013).

 Alaskankleitonia (H. Veripää 2.6.2013).

Aurinkoisena lämpimänä päivänä kävely Mustilan metsissä tuntui virkistävältä. Puut varjostivat sopivasti, eikä hyttysiäkään näkynyt.

 Douglas-kuusen runkoa (H. Veripää 2.6.2013).



 Atsaleat (H. Veripää 2.6.2013).

Olen aikoinaan ostanut Mustilasta kelta-atsalean ja nyt se kukkii pihallani havupuiden alla. Havupuut ovat kylläkin kasvattaneet oksansa niin isoksi, että atsaleani on melkein piilossa. Hyvin se kuitenkin kukkii tälläkin hetkellä. Atsaleat kuuluvat samaan Rhododrendron sukuun kuin alppiruusut. Atsaleat ovat kotoisin pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeilta ja kylmiltä alueilta.


 Magnolia (H. Veripää 2.6.2013).

 Keltakotakuusama (H. Veripää 2.6.2013).


Erityisesti minulle on jäänyt mieleen isot upeat Douglas-kuuset, sinikämmen, alaskan kleitonia ja keltamajavankaali puhumattakaan atsaleoista ja alppiruusuista.  Tällä kertaa minut yllätti kuolanpionit kauneudellaan.

 Alppiruusu (H. Veripää 2.6.2013).

Kuolanpioni (H. Veripää 2.6.2013).

Alueella on myös viinitupa, Piika ja Renki -kahvio, näyttelytila ja myymälä, puutarhamyymälä Mustilan taimitarhat sekä kahvila-ravintola Alppiruusu. Alppiruusussa on myös tuottajatori ja piharakennuksessa antiikkimyymälä. Kerran vuodessa syyskuussa alueella järjestetään Lähiruokamessut. Viinitilalta mukaan tarttui paikallinen viini.


Viinitupa (H. Veripää 2.6.2013).

En ole vielä nähnyt koko metsää, joten seuraavalla kerralla kierrän kolmen kilometrin Pohjoisrinteen lenkin. Sieltä löytyy jättituija-, hemlokki ja purppurapihtametsät.

Lisätietoa Arboretum Mustilasta.

2 kommenttia:

  1. Tuolla olen joskus käynyt retkeilemässä :) Hieno paikka.
    Pihallani kasvaa kaksi pionia, jännityksellä odotan mitähän ne
    oikein ovat. Toinen on korkeampi ja toinen jää sille vähän jalkoihin. Tai sitten niitä ei oikein ole moneen vuoteen hoidettu kunnolla. Nuput kyllä toisessa on, mutta ei kyllä jalopionilta näytä. Eikä tuolta kuolanpionilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionilajikkeita on paljon. Mielenkiintoista seurata mitä kaikkea pihastasi ilmaantuu.

      Poista